maanantai 18. joulukuuta 2006

Radiosta kuultua

Radiosta nappasin ohimennen tiedon, jonka mukaan Pohjois-Suomessa olisi tällä hetkellä auki 12 keskusta. Laskemassa en ski.fistä käynyt, mutta voipi olla totta. Keski- ja Etelä-Suomessa taas samaisen tietolähteen mukaan alkaisi ensi yönä armoton tykitys. Yöllä on yleisten arvelujen mukaan kylmempää kuin päivällä. Jospa se talvi tästä aukeaisi vihdoin ja poikien tykkien laulatukset eivät menisi hukkaan.

sunnuntai 17. joulukuuta 2006

Ruka tänään

Tulipahan taas vaihteeksi ulkoilutettua niitä kahta lankkua, jotka ovat kiinnitetty siteillä jalkoihini. Saisivat olla mitättömän kroppani jatkeena useamminkin, jos vain talvi ei olisi niin häilyvä käsite kuin nykyisin on.

Olosuhteet olivat melko arktiset tai pakkasta ei olisi ollut liikaa (Saaruan ala-aseman mittarissa -12 raatia), MUTTA tuuli tuntui olevan melkoinen ja puuskittainen. Ihanaisessa Vuosselin hississä ei palellut, mutta muuten vilu yllätti aina hissimatkan aikana. Raajojen äärimmäiset jäsenet (=sormet ja varpaat ;) tuntuvat edelleen viileähköltä vaikka olen ollut jo kotonakin hyvän tovin.

Rinteet olivat ihan ok kunnossa, etenkin kun ottaa huomioon alkukautena vallinneen vaihtelevan talvikelin. Olisin itse asiassa odottanut jäisempiäkin rinteitä, mutta näin on ollut tänä "talvena" edellä mainitussa (niin niin, enhän ole edes muualla laskenut vielä tällä kaudella :) paikassa aiemminkin. Suosituimmissa rinteissä on jään sijasta inhottavaa "kököä", josta en tykkää alkuunkaan. Mistähän sekin tulee, vai onko tukkilumen tapa reagoida kovaan kulutukseen?


Päivän teemat: se asento (dääm), missä ihmeessä ne kepit laahaa ja missä vaiheessa se mäen yläosa meni