Takana on kuusi tiukkaa (?) päivää laskuja Ylläksen maisemissa. Koko kroppa valittaa ja kiittää ja pää ei tajua, että nyt ollaan taas kotikulmilla. Miksi olen niin lähellä mutta niin kaukana?
Majoituslaitoksemme oli tuttuun tapaan Ylläsjärven puolella ja mökki nimeltä Kuosto tarjosi lepuuttamiseen vallan mainiot puitteet. Valaistu latukin meni aivan kulmilta ja himohiihtäjiä oli hauska tiirailla illan pimetessä. Itse olin vain ja ainoastaan hieman leveämpien lankkujen päällä ala- ja ylämäessä.
Hei, hei Ylläs, toivottavasti tapaamme taas vajaan vuoden kuluttua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti